|
Rantasarka sijaitsee Haukiputaan Virpiniemestä vuokratulla 2,6 ha maa-alueella, n. 20 km Oulusta pohjoiseen. Alue on metsän ympäröimä, nurmikkopohjainen, rauhallinen ja viihtyisä alue. Kesällä on uintimahdollisuus, uimarantaan matkaa n. 150 m.
Virpiniemen Liikuntaopiston pururadat ja lenkkeilypolut ovat aivan vieressä ja syksyllä verrattomat marja- ja sienimaastot ovat caravanalueen ympärillä. Talvella hyvät hiihtoladut vaihtelevassa Virpiniemen maastossa ja aurinkoisella meren jäällä.
|

|
|
Päärakennus Sarkapirtin valmistuessa keväällä 1986 oli jäsenmäärä n. 900. Tänä päivänä on yhdistyksen jäsenmäärä jo yli 3200.
- Vuonna 1999 valmistui uusi huoltorakennus, jossa on saunan ja takkatuvan lisäksi mm. "kodinhoitohuone" pesukoneineen ja kuivausrumpuineen. Takkatupa toimii nuorisotilana, paitsi sauna-aikoina, jolloin se on saunojien käytössä.
- Vuonna 2002, juuri ennen kesäkauden avajaisia, valmistui alueelle uusi rakennus, jonka työnimenä oli "monitoimihalli". Avajaisten aikana pidetyssä nimikilpailussa rakennus sai nimekseen "Sarkakulma". Isompien treffien aikana tanssitilan pieni koko tuli näin korjatuksi ja myös sählylle ym. peleille löytyy paikka sateen sattuessakin.
- Vuonna 2005 Rantasarka valittiin "Vuoden Caravan-alueeksi" Suomessa.
- Vuoden 2006 aluelaajennuksen jälkeen Rantasarassa on 157 sähköistettyä vaunupaikkaa sekä täydelliset huolto- ja saunarakennukset.
- Kesällä 2007 aloitettiin toimistorakennuksen laajennus ja uimarannan rakennustyöt.
- Vuonna 2004 Virpiniemi Golf aloitti golfkentän rakentamisen yhdistyksen alueen viereen. Kenttä otettiin käyttöön vuonna 2007.
- Sarkakulman viereen valmistui Pubirakennus kesällä 2009, jolloin myös jätekatoksen perustukset valettiin.
|
|
|
Viimeksi päivitetty 23.06.2010 11:35 |